Kaksplus.fi

Tulevaisuus pelottaa, onko lapseni aistiyliherkkä?

torstai 22. helmikuuta 2018

Kuva Google
Ollaan vuosi oltu toimintaterapia jonossa ja tänä talvena nyt ollaan päästy kahdelle arviointi kerralle. Kolmas on sitten palautteenanto näistä kahdesta kerrasta. Mua on näillä kahdella kerralla kirjaimmellisesti vähän jännittänyt, että jos Olivia onkin kuin herran enkeli ja tulee "tuomio", että ei Olivia tarvitse toimintaterapiaa tai mitään muutakaan.

Onneksi neitokainen on ollut täysin oma itsensä ja vetänyt jopa mun mielestä ihan "ranttaliksi." Kiitänyt huoneen päästä päähän tutkimaan, jos jonkin näköstä vempelettä ja hetken päästä juossut jo toiselle puolelle huonetta tutkimaan jotain muuta. Tämän kaiken keskellä piti tehdä tehtäviä ja keskittyä niihin. Voitteko uskoa, kuinka vähän hermostutti, nauratti, ärsytti sekä pelotti, että miten tämä tulee jatkumaan, kun toinen ei keskity yhtään.

Positiivista tässä on se, että Olivia oli täysin omaitsensä ja ohjaajakin huomasin meidän tarpeet apuun.
Kuva Google
Käyntikerran päätteeksi en ollut oikein varma millä fiiliksellä olen. Toimintaterapia ei ehkä ole vastaus/apu meidän tilanteeseen. Olivia on todella aistiyliherkkä (kuullemma) ja oltiin vähän sitä mieltä, että toimintaterapia ei yksistään tue meidän tarpeita. 

Lopullisen arvion saamme kuukauden päästä, kun on ensin konsultoitu neuropsykologia (vissiinkin) sekä muita ammatti-ihmisiä. -Tämäkin, että mulla pitäisi olla joku joka kuuntelee näitä asioita mun kanssa, koska olen itse niin huono keskittymään, että välillä asiat menee itselläkin ihan ohi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka olen koittanut skarpata. Onhan kumminkin tärkeästä asiasta kyse. 

Nyt koitan itse soittaa perheneuvolaan, jotta sieltä saan itse apua tähän tilanteeseen. Perheneuvola on mm. tueksi toimintaterapian lisäksi perheen aikuiselle. Sieltä minä voin saada apua miten kannattaa toimia arjen keskellä "mahdollisimman helposti". -Korjatkaa, jos olen väärässä? 

Sekä soitan meille neuvola-ajan ja pyydän neuvolapsykologille aikaa. Sekä päiväkodissa käy psykologi katselemassa Oliviaa miten hänellä menee siellä, ammattilaisen näkökulmasta. 

Aika monta rautaa tulessa eikö? - Mua kirjaimmellisesti vähän hirvittää ja kauhistuttaa. Tunteet on tosi sekasin. Oon todella iloinen, että meidät on vihdoin huomioitu ja saamme apua, jokaselta taholta. Mutta silti tuleva pelottaa, että mitä kaikki tuo tullessaan. 
Kuva Google
Olen koittanut netistä lukea mitä esim aistiyliherkkä tarkoittaa, silti jotenkin itse todella sokea oman lapsen käytökseen. Omaan lapseeni olen tottunut sekä elän hänen kanssaan päivittäin, en kiinnitä kaikkiin asioihin aina huomiota mihin muut ehkä kiinnittävät. Ja jos olen ymmärtänyt oikein niin aistiyliherkyyttää on monenlaista? -Meillä ei tosiaankaan ole tavallista arka, koska olen itse niin huono keskittymään sekä olemaan rauhallinen. 

Joten nyt vain odotellaan ja koitetaan pärjäillä. Otetaan kaikki apu vastaan mitä saadaan. Onko teidän lapset käyneet toimintaterapiassa tai onko ollut jotain tälläisiä apukeinoja käytössä? (Lause vähän muotoiltu huonosti, koska en keksinyt parempaakaan!) Kaikki vinkkivitoset ja vertaistuki kertomukset ovat tervetulleita! 

Ihan tälleen hauskuuden rajoissa, kun kaikki varmasti miettii, että minkälainen tämä mun isopieni neitokainen on niin oletteko koskaan katsonut sarjaa nimeltä Masha ja Karhu? -Katsokaa ihmeessä, ihankuin sarja olisi tehty lapsestani. Heh. 

-Tanja 

Äiti jolle tuli huono itsetunto

lauantai 17. helmikuuta 2018

Näin lapsivapaana viikonloppuna olen kuollut melkeimpä "tylsyyteen." Aina toivoo ja yrittää selvitä sen kaksiviikkoa sillä voimalla, että tietää lapsivapaan tulevan kyllä joskus. 

Eiliselle oli kyllä hirveästi kaikkea tekemistä, mutta entäs tänään? -Ei yhtikäs mitään lupasin illaksi tulla hoitamaan ystäväni lapsia muutamaksi tunniksi. Tässä mä hoitovahtina omalla lapsivapaa viikonloppuna kirjoitan teille postausta siitä mitä tänään ylimääräsellä ajallani kerkesin pohtia päässäni, syntyjä ja syviä. 

Ajattelin teille jakaa tänään otettuja kuvia omasta naamavärkistäni. Koska rupesin miettimään, kuinka itsetunto on korkeuksista hiipinyt vähitellen todella alas. Ihan huomaamatta muutamassa vuodessa. 
Tuntuu, että elämässä on tapahtunut ihan liikaa kaikkea lyhyessä ajassa. Ehkä pahin isku omalle peilikuvalleen on tuonut akne, josta olenkin aikaisemmin useampaan kertaan kirjoitellut, joten kirjoitellaampa taas jälleen uudestaan. Heh. 

Ennen meikkasin ihan vain siksi, että halusin näyttää hyvälle. Mielestäni meikkaaminen kuului naisen elämään. Lapsen saannin myötä meikkaaminen vähentyi, koska halusin nukkua sen 10 minuuttia pidempään kouluaamuina. Niin meikittömistä kasvoista tuli todella tavallinen asia. Tiesin, että kasvoni olivat täynnä punaisia paiseita, koska olihan ne kipeät. 

Enää en kumminkaan ajatellut asiaa, että kävelen ilman meikkiä päivästä toiseen. Olin itse niin tottunut miltä kasvoni näyttivät. Paiseiset ja arpiset kasvot olivat osa arkeani. 

Mun yksi ystävä aina sanoi, kun olin jaksanut meikata "Mä tuun niin iloseks, kun sä oot meikannu." -Oli kiva kuulla positiivistakin asiaa kasvoistani välillä, eikä ainaisia katseita että enkö pese kasvojani tai hoida hygeniaani millään tavalla, kun kasvoni näyttivät miltä näyttivät. 
Erottuani aloin meikkaamaan ihan joka päivä sekä ottamaan enemmän kuvia itsestäni Tinderiä varten tietenkin. Heh. Kaikkea pitää joskus kokeilla eikö? Toivottavasti en koskaan enää palaa tinderiin, koska se oli jotain aivan kamalaa. 

Tässä kohtaa huomasin, että eihän mulla enää ollut itsetuntoa lainkaan jäljellä. En uskonut, että kukaan voisi kiinnostua tälläisestä arpinaamasta. Joten meikkasin ja meikkasin. Treffeille kun piti lähteä oli isoimmat paiseet kasvoissa mitä koskaan ennen. Ne häiritsivät minua, koska ajattelin treffien ajan vain paiseitani ja miltä finninen/arpinen naamani saattoi näyttää. 

Jos treffien jälkeen ei miehestä enää kuulunut laitoin kaiken syyksi sen miltä kasvoni näyttivät. Eihän kukaan tosiaan tälläistä rupikonnaa halua. 

Itsetuntoni alkaa pikkuhiljaa kuroutua sinne missä se olikin joskus. Enää en ajattele kasvojani joka hetki miltä ne näyttävät tai, että mitä kukin niistä ajattelee. Näytän hyvältä ilman meikkiä sekä meikillä. 
Jokaisella on varmasti joskus päiviä, kun oma naamavärkki ei miellytä yhtään ja vaikka sille mitä tekisi niin se ei ainakaan paremmaksi muut. Myös minulla edelleen! 

Haluan vain muistuttaa teitä kaikkia, että älkää miettikö mitä muut teistä sanovat, olette ihania juuri omina itsenänne! <3

Onko teillä joskus jollain ollut huono itsetunto ja oletteko jollain tavoin päässyt kohottamaan omaa itsetuntoanne?

-Tanja 

Saksin lapseni lelun, koska en keksinyt muutakaan keinoa tähän asiaan

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Uskon että jokainen ihminen tietää tunteen, kun on kokeillut kaiken ja silti tämä kaiken kokeilu ei auta asiaan x. Näin on meillä aika monen asian suhteen, että ei kiellot, lahjonnat tai kiristykset auta. Mä en ole väsynyt mun lapseen vaan olen väsynyt mun lapsen käytökseen. Kokeili sitten hyvällä taikka pahalla niin ei mene perille. 

Pienestä lähtien olen saanut sanoa asioista moneen kertaan. Uskon, että moni muukin saa sanoa lapselleen päivittäin samoja asioita mitä toistteein viimeksi eilen illalla ennen nukkumaan menoa. 

Olivia on kova piirtelemään seiniin, mistä milloinkin löytyy uusi hieno piirrustus. "Äiti, äiti tule katsomaan mitä mä piirsin!" - Aivan, ensinnäkin mistä se on löytänyt kynän, mun huulipunan tai jonkun josta lähtee mukavasti väriä. 
Tähän on kokeiltu, jos jonkin näköstä kieltoa, kiristystä sekä että ne kynät lähtee pois kokonaan. On myös kokeiltu sellaista, että neitokainen saa itse siivota seinistä piirrustuksensa. - Tämän hän ottaa vain palkintona, joka ei oikeasti edes ole palkinto.
Olivia myös rikkoo tavaroita, omia, mun sekä kaikkien muiden ja voitte varmasti uskoa, että olen erittäin kyllästynyt siihen. 

Tämän takia vihaan kirjaimmellisesti kyläilyä, koska se on aivan järkyttävä stressin aihe. Mietin vain, että mitäköhän se tänään keksii rikkoa. Voitteko uskoa kuinka ahdistava se tunne on? 
Joten kutsun mielummin meille ihmisiä kylään, koska täällä ei voi enää varmaan rikkoa yhtikäs mitään mikä tuntuisi miltään. En halua olla siitä barbista vastuussa, joka on ystävän luona ja todennäköisesti menee rikki. 

Olivia ei näytä minkäänlaista katumusta rikki menneestä tavarasta. Kiellot menee kuuroille korville. Ymmärtää kyllä, että on tehnyt väärin mutta ei häntä se harmita yhtään. 

Olen loppu! 
Olen monet kerrat sanonut, että vielä kun rikkoo jonkun äidin tavaran niin rikon vastapainoksi hänen tavaransa, että tietää miltä se tuntuu. Ei tunnu kivalta ei. - Tätä en ole vielä toteuttanut. (Paitsi tänään.)

Tavaroita on ollut vuoronperään jäähyllä sekä kaikki jopa kerralla pois huoneesta niin. että huoneeseen on jäänyt huonekalut ei muuta. Tämä ei vaikuta reagointiin millään tavalla. Olivian vastaus ennemminkin "Aha.." - Ja tälläinen välinpitämättömyys ärysttää suunnattomasti mua! 

On kokeiltu, jäähyt, lelut/tavarat pois, uhkailut, kiristykset sekä lahjonnat. Ei auta.. Tänään ihan pokkana hain sakset ja estin Olivian huoneesta jonkun vauvalelun ja saksin sen. Mua hermosttu, että suostunut siivoamaan huonettaan, vaikka istuin vieressä ojentamalla tavaroita ja neuvomassa. Tätä kestin ehkä puolitoista tuntia ja sen jälkeen ei mun pinna enään riittänyt joten saksin tyttäreni lelun ja sanoin, että niin tulee käymään KAIKILLE leluille, jos ei ala siivoamaan. - No tämä toimi, mutta tiedä siitä sitten oliko kovin fiksua tai aikuismaista. Kun keinot on vähissä en ehkä ajattele kaikista järkevämmin, mutta olen iloinen että se toimi. 

Teillä antaa jonkin näköisiä vinkkivitosia mun/meidän avuksi tälle tilanteelle?

-Tanja 

Olen seurustellut vasta vähän aikaa ja silti minulla on vauvakuume

maanantai 12. helmikuuta 2018

Kuva Pixabay
Voiko mulla olla vauvakuumetta ihan tosissaan? Kai nyt kaikilla voi vauvakuume jossain vaiheessa olla, jos on joskus halunnut lapsia. Myös minulla voi olla, vaikka olen ollut parisuhteessa vasta todella vähän aikaa. 

Haaveena on ollut kaksi tai jopa kolme lasta. Tilanne muuttui ja tiesin, että en tule saamaan vielä toviin edes toista lasta. Joten tällä hetkellä yksi saa riittää. Ja se ei haittaa, koska ensimmäisessäkin lapsessa on omat haasteensa. Olen aina ollut sitä mieltä, että ennen kolmekymppiä minulla on kaikki ne lapset toivottavasti mitä olen haaveillut. Kolmenkympin jälkeen en enää halua lapsia. Moni ihmettelee, että miksi minulla on kolmenkympin raja? - Ihan vain sen takia, että olen saanut esikoiseni parikymppisenä joten en välttämättä halua aloittaa enää kolmenkympin jälkeen vauva rumpaa, kun esikoinen on jo sen verran iso. Minua ei ole ikinä haitannut isompi ikäero lapsilla ja olen myös toivonut, että omille lapsilleni tulee sellainen ikäero, että esikoiseni osaa jo itse käydä vessassa, että ei ole kahta vaippaikäistä talossa. Haluan, että esikoiseni osaa itse voidella leivän sekä pukea. 
Tällä hetkellä esikoiseni on juuri siinä iässä, että toivoisin toista lasta, mutta elämäntilanne ei anna sijaa nyt toiselle.
Kuva Pixabay
Nykypäivänä on todella tavallista, että lapsilla on eri isät. Mutta kyllä mietin välillä sitä, että jos toinen  vauva tulisi niin olisi kaksi lasta ja niillä eri isät. Entäs, jos ero tuleekin, vaikka ennenkuin vauva kerkeä edes syntyä tai lapsi kerkeisi täyttämään yhden vuoden ja ero tulisi. Siinä sitä sitten kahden lapsen kanssa "yksin" ja lapsillä eri isät. 
Mutta ei kai sitä voi edes elää niin, että näitä mahdollisia mitä jos tilanteita miettisi jatkuvasti. Elämää ei voi ennustaa tai tietää mitä tapahtuu esim vuoden tai viiden vuoden päästä. 

"Kärsin" vauvakuumeesta, vaikka tiedän että tällä hetkellä ei ole mahdollista saada vauvaa. Milloin on oikea aika haluta uusi perheenjäsen uuden miehen kanssa? - En usko, että tähän on yhtä oikeaa vastausta. Enkä usko, että seurustelu vuosien määrällä voi sanoa, että nyt voi haluta vauvaa perheeseen. 
Kuva Pixabay
Mielenkiinnosta haluaisin tietää, että kuinka kauan te olette olleet miehenne kanssa yhdessä, kun olette harkinneet uutta perheenjäsentä? Sekä saa kertoa uusioperhe tarinoita! 

ps. Haluan vielä painottaa kaikille tutuille ja tutun tutuille, että meille ei ole tulossa vauvaa nyt eikä vielä pitkään aikaan. Kunhan vain pohdiskelen ääneen asioita. 

pss. Toivottavasti tästä ei tullut kauhean sekametelisoppa postausta, tytär vieressä niin ajatus pääsi karkailemaan hiukan. 


- Tanja 

Kaksi peliä, jossa vilkaskin lapsi jaksaa keskittyä

torstai 8. helmikuuta 2018

*Yhteistyö Oppi&Ilo:n kanssa. 

Ihana Janette blogista Yhtä kuin  järjesti meille verkostobloggaajille mahtavat pikku joulut. Niistä en ole vielä sen kummoisen kirjoitellut, mutta toivottavasti kerkiän vielä kirjoittamaan, vaikka tälleen vähän myöhään. Heh. 

Goodiebagista paljastui kaksi aivan mahtavaa joululahjaa Olivialle. Pelit nimeltään HOKSAA! ( 4-99v. ) & VAUHTIA JA VIPINÄÄ ( 3-6v. ) 
Mun mielestä nää kaks peliä ovat niin huippuja niin haluan jakaa teille nää pelit, jos teilläkin on perheessä pieniä pelaajia. 
Ensin on esittelyssä HOKSAA! peli. Minä itse sekä Olivia tykätään tästä ihan hirveesti. Peli kootaan ympyräksi lattialle "palapelin" tapaan. Peliä voi pelata molemmin puolin toisella puolella on vettä ja toisessa kaupunki. 

Kun peli on saatu kasattua heitellään noppaa/noppia, me ollaan tällä hetkellä pelattu yhdellä nopalla, joka osoittaa värin. Ja sitä mukaa kun tiimalasin hiekka valuu niin ollaan etitty kilpaa nopan näyttämiä värejä laitettu tarttuva pelimerkki oiken värin kohdalle. Ja kun aika on loppunut ollaan laskettu kumpi on saanut enemmän.

Peliä voi vaikeuttaa lisämäällä kaikki kolme noppaa ja laskea omalla pelilaudalla liikkumista eteenpäin sitä mukaan, kun saa pisteitä. (Oikeita asioita merkittyä.) Tai peliä voi myös vastavuorostaan helpottaa, ottaa nimen omaan, vaikka väri nopan ja olla laskematta pisteitä sekä jättämällä tiimalasin pois. 

Lapseni on erittäin heikko keskittymään mihinkään ja koen, että tämä peli on auttanut häntä keskittymään. Tätä jaksetaan pelata pidempiäkin hetkiä, koska on niin paljon huomioitavaa ja katseltavaa. Että pisteet tämän pelin monipuolisuudesta! 
SUORAAN TAKAA KOPOITU: 
"HOKSAA!
Touhukas tutkailupeli
Iloisessa lautapelissä etsitään, tutkitaan ja kisaillaan! Heitetään väri- ja kuvanoppia ja etsitään niiden oisoittamia asioita pelilaudalta: jotain terävää, jotain punaista ja pyöreää tai jotain syötävää. Nopeus on valttia! Vaihtelua peliin saadaan kokoamalla pelilauta aina eri järjestykseen. Kaksipuolinen koottava pelilauta ja kolme erilaista noppaa tarjoavat eri ikäisille pelaajille oman tasoista haastetta."
Toinen peli, joka on myös saanut kannatusta tässä taloudessa on VAUHTIA JA VIPINÄÄ. Tämä on mitä mainioin peli, että ei tarvitse keskittyä istumiseen. Tässä melkeimpä saa liikkua niin, että hiki tulee. Erilaisia liikkeitä on aika paljon, mutta Olivia tykkää ihan hirveesti ku saa pyöriä, hyppiä minkä kerkee. Silti myös pelaamiseen joutuu keskittymään kuuntelemaan ohjeita. Tämä on osoittanut myös yhdeksi suosikki peliksi. 
Meillä ei oikein jakseta keskittyä tavallisiin palapelehin tai muistipelehein yms, joten nää kaks peliä on kaiken hehkutusen arvosia! 
SUORAAN TAKAA KOPOITU: 
"VAUHTIA JA VIPINÄÄ
Liikunnallinen peli perheen pienimmille
Touhukas peli, jossa kaikki pääsevät liikkumaan. Heitetään noppaa, edetää lumpeenlehdeltä toiselle, ja vauhdikkaat sammakot näyttävät mallia, miten vartaloa kieputellaan. Venyttely, tasapainoilu,  hypyt ja erilaiset pyörimisliikkeet ovat tärkeitä kasvavan lapsen kehitykselle. Lisää haasteita saa tekemällä liikkeet silmät kiinni. Hyrrä yllättää nopeuttamalla tai hidastamalla etenemistä. Ensimmäinen maalissa on voittaja, mutta tärkeintä on liikunnan riemu!" 
Suosittelen näitä pelejä ihan hirmusti kaikille lapsille, varsinkin vähän vilkkaille tapauksille. Pelaaminen lapsen kanssa on oikeasti ihan erilaista, kuin että pelattais muistipeliä, siinä likka sekä minä molemmat keretään jo aina turhautumaan. Heh. 

Laitan tähän vielä linkin mistä pelejä saa ostettua: OPPI&ILO sivustolla on myös paljon muita pelejä, mitkä vaikuttavat todella hyviltä. Meille lähtee todennäköisesti muitakin tilaukseen. 

Kivoja pelihetkiä kaikille! 
-Tanja

Aina vois mennä vieläkin huonommin

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Aina vois mennä vieläkin huonommin.. Tätä lausetta mun kaveri jaksaa aina hymyssä suin mulle sanoa, kun valitan "V*ttu, mitä p*skaa mun elämä on!"  Oon oikeesti aina ollut vähän negis persoona, innostun kyllä hirveen helposti ja tykkään tehä uusia juttuja. Mutta, kun on vuoden ollu työttömä niin kyllä se sänky houkuttelee enemmän, kuin mikään muu elämässä. Melkein vuoden jälkeen oli oikeasti niin vaikea ryhtyä tekemään yhtään mitään, kavereidenkin näkeminen oli sellasta "pakko pullaa." Ei oikeasti, mut välillä se tuntu siltä, kun ei vaan ois millään jaksanu nousta sängystä tai tehä yhtään mitään. 

Kotona huomasi sen, että ei ole jaksanut tehä mitään. Tavarat vaan loju pitkin kämppää eikä niitä oikeen saanut ikinä omille paikoilleen. "Mulla on huomenna vapaa päivä, teen huomenna.."  ISO HAHA, joo te kaikki varmaan tiesitte, että en todellakaan tehnyt. Olin innostunut, kun lähdin työkokeiluun. Odotin sitä, että saan taas arjen rullaamaan ja rytmin takaisin. Töissä ollessa huomasi kuinka pohjalla sitä oikeasti olikaan. Ei sitä siinä maatessa huomennut, kuinka masentunut oli. Vaan paljon sen jälkeen, olin käynyt kaksi viikkoa töissä ja sanoinki mun kaverille, että musta tuntuu siltä, että virtaa on enemmän kuin ikinä, kun oli päässyt alku väsymyksestä yli joka tuli heti toisena päivänä työn aloitettua. Tottahan toki se väsytti, kun ei ollut pitkään aikaan tehnyt yhtikäs mitään, missä pitää olla virkeänä ja hereillä. 

Mutta kyllä kavereiden kommentit tuntui oikeasti aina tosi pahalta, kun tuli kommenttia siitä, että on mulla mukamas niin rankkaa kun makaan kaiket päivät kotona ja en tee mitään. Koska en vain saanut itsestäni mitään irti, vaikka olisin kuinka halunnut. Se oli henkisesti todella rankkaa. 
Blogi oli melkein vuoden myös tauolla, se tuntui pakko pullalta. Tuntui, etten uskalla kirjoittaa mitään, koska muuten loukkaan jotakuta. Blogi on ainoa asia missä oon aina voinut vaan kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, mutta nyt en voinut erosta sen koommin kirjoittaa tai en edes halunnut tuntui, että blogi kuihtuu kasaan. Jälkeenpäin mietittynä erittäin hyvää teki tauko blogista, koska paineet lukijoista ja blogin sisällöstä toi omat haasteensa. Erityisesti se, että en alkanut puimaan eroani täällä sen koommin oli hyvä ja järkevä päätös. Kaikki ei kuulu blogiin, vaikka kuinka avoimesti kirjottaisinkin. Siinä vaiheessa ero ei kuulunut, koska se kosketti koko perhettä ei vain minua. 

Lupasin monta kertaa ryhtyä taas päivittelemään blogia, mutta aiheita ei ollut. En halua enää, että blogi pyörisi pelkästään lapseni ympärillä. Hain itseäni ja mietin mitä haluan tehdä jatkossa blogini suhteen. Tää palaaminen blogin ääreen tuntuu oikeasti niin hyvältä! Musta on ihana kuulla, että ootte ootellut ja kysellyt millon palaan taas sorvin ääreen, tässä mä nyt olen! I`M BACK! 
Mä koitan nyt tehdä kaikkeni, etten vajoa taas sinne sängyn ja peiton väliin. Mulla on suunnitelmia tulevaan ja ihan oikeasti kohtuullisen hyviä suunitelmia. Tämä pieni neitokainen pitää ainakin suht virkeänä päivittäin, koska pakko on nousta sieltä sängystä joka päivä. Tehdä se ruoka ja pestä pyykit. Vaikka lapsi ei saisi kannatella äitiään niin tässä tapauksessa mun lapsi on kannatellut mua ihan huomaamatta. Olen siitä kiitollinen! Nyt kohti uusia haasteita sekä pettymyksiä. 

NEW YER NEW ME, eikö? -Tähän mä ainakin haluan uskoa, että enää ei vajota sinne sängyn ja peiton väliin. 

Mun ystävät sekä lapsi pitää mua onneksi virkeänä. (kuvat liittyy, koska mun rakas lapsi on niin uhmakas, mutta ihana!) 

-Tanja 

Nykypäivän synttärikutsut

tiistai 6. helmikuuta 2018

Meillä on kovaa vauhtia lähestymässä 4-vuotis synttärit. Vähän liiankin nopeasti, koska vastahan tämä pieni neiti syntyi! Neljässä vuodessa on kerennyt tapahtumaan jos jonkin näköstä asiaa ja muutosta. Mutta silti tämä pikku neiti, anteeksi iso neiti porskuttaa erittäin uhmaakkaana ja iloisena päivästä toiseen. 

Noeniveis, neitokainen on nyt viimesen puoli vuotta puhunut Frozen synttäreistä, joten teemaa ei ole tarvinnut miettiä yhtään. Joka helpottaa mun tilannetta aika paljon. 

Tänään aloin miettimään, että synttärithän olisivat kuukauden päästä, mutta mitä olen tehnyt niiden eteen, en oikeastaan mitään! Rupesin miettimään kutsuja, että minkälaiset sitä tänä vuonna lähtisi matkaan. Viime vuonna tais olla ihan wappi kutsut. Joten tänä vuonna mennään suht samalla meiningillä, mutta otin valokuvan ja siihen kirjotin päivän ja muut tarvittavat tiedot. 
Mielessä kyllä kävi, että tänä vuonna oltas laitettu ihan postin kautta oikeat kutsukortit menemään. Mutta en ole mikään kauhean askartelu ihminen, sekä käsialani ei ole niin siisti, kuin haluaisin kutsuihin kirjoituksen tulevan. Sekä halusin, että kaikki kutsut ovat samanlaisia. 

Valokuvan ottaminen omalla kameralla ja pieni muokkaus ja teksti kylkeen, sehän on ilmaista ja nopeampaa! En rehellisesti sanottuna olisi saanut kutsuja varmaan viikkoon valmiiksi ja se postitus on yksi työmaa ihan oikeasti. Sen takia en myy netissäkään mitään, kun mun on niin vaikea päästä sinne postiin/postilaatikolle. Unohtelen ja lopulta tiedän, että kutsut olisivat jääneet tohon eteiseen odottamaan.. 
Henkilökohtaisesti oon todella tyytyväinen  valmiiseen kutsuun. Kai tämä on sitä nykypäivää, että ei enää postin kautta lähetellä kutsuja, kun on niin paljon helpompi ja nopeampi tapa. (En tarkoita, että tämä olisi kaikille helpoin ja nopein tapa.) 

Suositko itse perinteistä kutsukorttia, joka lähetetään postimerkin kera vai että wapissa tai facebookissa lähetetty kutsu riittää? 

Synttäripostauksia on varmasti vielä tulossa muutamakin kappale, sekä jos kiinnosta enemmän synttäri valmistelut niin kannattaa Maaliskuun alussa varsinkin alkaa seurailemaan @Kauniskaruselliblogi instagram tiliä. Minkälaisia synttäreitä teillä on tänä vuonna tulossa? 

-Tanja 

Kun on vaikea saada lapsi nukkumaan iltaisin, mikä avuksi?

perjantai 2. helmikuuta 2018

Olen aikasemminkin kertonut siitä, kun meillä ei mennä nukkumaan iltaisin mukisematta. Iltaisin saamme kulutettua kirjaimmellisesti perseilyyn kevyet kolme neljä tuntia. Välillä toki on niitä päiviä, kun pääsemme alle parin tunnin. 
Olivia on ollut aina koko pienen elämänsä ajan todella huono nukkuja. Tuuletin vauva-aikana, jos neitokainen nukkui edes 15 minuutin päiväunet. Yöllä heräiltiin todella moneen otteeseen. Vaikeutta on ollut aina nukkumaan menimisen kanssa. Oli ne päiväunet tai yöunet. Päiväunille tosin nukahtaminen tapahtui aina paljon nopeammin, mutta siihenkin saimme kulumaan yleensä tunnin tai pari. Oliko se sen väärti, että lapsi nukkui hyvällä tuurilla tunnin? -Ei ollut, joten jätimme päiväunet jo satunnaisesti pois kaksivuotiaana. Jos meillä oli jotain menoa niin en ollut tarkka unista. Koska kun päiväunet "nukuttiin" niin päivä venyi toisesta päästä. Tänäkin päivänä, kun Olivia nukkuu päiväunet venyy ilta jopa yli puolen yön. Hermostuttaa, kun päiväkodissa on "pakko" nukkua tai jos ei nukkua niin levätä. Tottakai lapsi väsyy sinne ja nukahtaa. No me hermoillaan, sitten puolen yön aikaan vielä tämän takia, kun on "pakko" nukkua ne päiväunet. Aamulla neitokainen vetää peittoa korviin vielä kahdeksan aikaan, kun ei jaksa nousta. Usein peiton alta kuuluu "Äiti väsyttää, haluan nukkua vielä."
Yöheräilyistä on onneksi päästy suht hyvin pois. Tosin erottuani lapsen isästä Olivia alkoi oireilemaan siihen. Ja se tapahtui aina iltaisin. "Äiti ethän säkin jätä mua." Olivia ei olisi halunnut nukkua omassa huoneessa, vaan kietoutua muhun kiinni. Ei uskaltanut nukkua omassa huoneessa, koska pelkäsi että äitikin lähtee. Tästä on keskusteltu miljoonaan eri kertaan, että ei, ei äti jätä sinua, eikä isäkään ole jättänyt. Mutta minkäs se pieni pelolleen voi. Joten olen antanut neitokaisen tulla yöllä mun viereen nukkumaan. Ja usein se tapahtuu niin, että en edes herää. Aamulla huomaan vain, että jahas taas on ollut äidin kaipuu. Sekä tulin siihen tulokseen, että ihan sama, kerran se lapsi on pieni ja nyt se tarvitsee äitiä niin on tervetullut viereen nukkumaan. Ehkä iso virhe tai sitten ei? Ainakin saan nukkua yöt nyt ilman miljoonaa herätystä. 
No nyt voidaan taas palata tähän nukkumaan käymiseen iltaisin. Tiedättekö tunteen, kun olette kokeilleet aivan kaiken? -Minä tiedän.. Se tunne, että usko meinää loppua asian suhteen on ihan käsittämätön tunne. Hermot ei kestä enää yhtään ylimäärästä perseilyä. Miettii päivästä toiseen, että mitä on tehnyt väärin vai mikä on mun lapsessa vikana, että neljävuotiaana menee monta tuntia saada lapsi nukkumaan. Ja se että ei pysty katsomaan enää itseään peilistä, kun itsellä on niin rumaa käytöstä. Näin käy kun on väsynyt johonkin tiettyyn asiaan. Ei lukemiset auta, eikä vieressä istumiset, eikä valot tai ovi auki nukkumiset. MUTTA SITTEN.. Eräs ystäväni vinkkasi, että olisko mulla jotain satukasettia tai jotain muuta vastaavaa, jos laittaisin sen pyörimään, jos sitä rauhottuisi iltaisin sitä kuuntelemaan. (Mun ystävät ovat saaneet kyllä tästä oman osansa ja vähän enemmänkin itselleen.) Ja kyllä, kyllä miksi mulla ei tullut tälläinen itselle mieleen ikinä? Olen itse kanssa kuunnellut lapsena cd-levy satuja, koska oli helpompi rauhoittua ja nukahtaa. 
Me ollaan Olivian kanssa siitä samanlaisia, että me ei osata kumpikaan rauhottua ja käydään usein ylikieroksilla molemmat, joten tämä oli se meidän puuttuva palanen! Täytyy tälleen vielä tunnustaa, että usein itsekkin tänä päivänä laitan netfixistä pyörimään lastenohjelman, kun olen käymässä nukkumaan. Se rauhoittaa ihan hirveesti ja monen tunnin pyörimisen sijaan saan unta alle vartissa. Näin kävi Oliviallekkin, kun laitoin sadut pyörimään. Nyt jopa neljän tunnin sijaan eilen meni 20min, kun neitokainen oli jo syvässä unessa. 
Mä en oikeesti tiedä onko hyvä vai huono asia, että taustalla pyörii jotain, kun on käymässä nukkumaan, mutta tässä asiassa viidakonlait käytössä. Aamen!
 Onko teillä ollut huonoja nukkujia, miten olette pääseet siitä eteenpäin? Mitä kaikkea olette kokeilleet? Kuulisin mielelläni teidän näkökantoja tähän satuasiaan, sekä mikä teillä on toiminut. 

-Tanja